Kamferitippoja, Kyrön äijää ja Viisasta muijaa
1700-luvulla Suomen asioista päätettiin paljolti kaukana Tukholmassa. Valtiopäivillä laadittiin ehdotuksia Suomen kehittämiseksi ja haluttiin edistää muun muassa lääninlääkärilaitoksen syntyä.
Hämeenlinnalaiset eivät kuitenkaan olleet halukkaita osallistumaan toisessa kaupungissa asuvan lääkärin kustannuksiin, vaan esittävät toiveen saada kaupunkiin proviisori. Helsinkiläinen apteekkari Johan Magnus Tingelund saikin syyskuussa 1753 kuninkaalta luvan perustaa haara apteekin Hämeenlinnaan. Näin Hämeenlinna sai oman apteekkinsa ensimmäisenä sisämaan kaupungeista.
Apteekin hoitajaksi tuli proviisori Anders Swahn, joka Ruotsissa myöhemmin suorittaman apteekkaritutkinnon tuloksena sai erioikeuskirjeen apteekin pitoon
Apteekin ja Anders Swahnin alkuvaiheet pienessä Hämeen linnan viereen rakennetussa kaupungissa eivät olleet ruusuiset. Apteekki oli uutuus, jota kaikki eivät tuntuneet kaipaavansa. Apteekkari katsoikin tarpeelliseksi myydä apteekkitavaroiden lisäksi viinejä, siirtomaatavaroita, tupakkaa, suolaa, rautaa ja elintarvikkeita –seikka, joka ei kaikkia miellyttänyt, varsinkaan niitä, joilla oli samoja tavaroita kaupan.
Kun Hämeenlinnan kaupunki kuninkaan käskystä siirrettiin uudelle paikalleen, sai apteekkari talolleen tontin torin eteläpuolelta. Talosta tuli yksi kaupungin komeimmista.
Seuraava apteekkari Lorenz Johan Bjugg puolestaan asutti kaupungin kaikkein komeimmaksi kehuttua taloa Raatihuoneen korttelissa, mikä osaltaan kertoo arvostuksesta ja apteekkarin sosiaalisesta asemasta.
Tuhkasta nousee uutta
Vuonna 1831 tulipalo riehui Hämeenlinnassa. Suurin osa kaupungin puutaloista tuhoutui, apteekkirakennus mukaan lukien. Seuraavana keväänä alkoi kaupungin uudelleen rakentaminen. Apteekkari Bjuggin talo nousi entisille teloilleen, mutta yksikerroksisena. Mutta komea siitäkin tuli, ja taloa alettiin kutsua korttelin mukaan Apoteket Roseniksi.
Apteekin kulma oli torikauppiaitten suosima kauppapaikka, ja apteekin portailla pikkupojat myivät nisuja toriväelle.
Ei niin huonoa, ettei jotakin hyvääkin: Apteekkari Bjugg laati palon jälkeen yksityiskohtaisen omaisuusluettelon, jonka ansiosta jälkipolville siirtyi runsaasti tietoa ajan lääkkeistä ja lääkkeiden valmistuksesta käytetyistä laitteista.
Palo oli vienyt koulutalon kellon kaupunkilaisten yhteistä aikaa mittaamaan. Parhaaksi sijoituspaikaksi katsottiin apteekin ikkuna. Apteekkari Bjugg organisoi rahankeräyksen kellon hankkimiseksi, ja kaupunki maksoi palkan yhteistä omaisuutta pitävälle kauppiaalle. Apteekin ikkuna oli siitä lähtien yleisen mielenkiinnon kohde.
Syksyllä 1880 apteekki muutti, mutta torista ei luovuttu. Uusi apteekki huoneisto sijaitsi torin laidassa Hallituskadun ja Linnankadun kulmassa.
Apteekkari Anders Swahn sai talolleen tontin numero 77 Rantakorttelissa torin eteläpuolella. Apteekin oven yläpuolella oli kaksoiskotka. Raatihuoneen korttelissa tontilla numero 1 sijainnut talo siirtyi vuonna 1801 apteekkari Lorenz Bjuggin omistukseen.
Saaleppia vatsavaivoihin
Entisajan apteekissa tuoksuivat yrtit, voiteet ja keitteet. Kuivatuista yrteistä valmistetut lääkkeet olivat pitkään yksi keskeinen lääkeryhmä. 1700- ja 1800-luvulla apteekkien toimintaan kuului oleellisena osana lääkeyrttien viljely omassa puutarhassa ja luonnonyrttien kerääminen. Siitä luovuttiin vähitellen 1800-luvun kuluessa ja yrtit alettiin hankkia ostamalla.
Apteekin laboratorio alkoi jäädä vähälle käytölle 1900-luvun alkupuolella, mutta pitkälti 1900-lukua lääkkeitä edelleenkin valmistettiin apteekissa. 1910-ja 1920-luvulla aloittivat tosin toimintansa monet lääketehtaat, niiden joukossa Oy Medica AB, Orion Oy ja Oy Star Ab. Alkuaikoina tehdas usein tuotti lääkeaineet, joista apteekeissa valmistettiin käyttövalmiita lääketuotteita, esimerkiksi kapseleita ja voiteita.
Kun lääkkeitä valmistettiin itse, on luonnollista, että apteekeille ja apteekkareille kehittyi omia sekoituksia, joita useinkin sai ostaa vain juuri tuosta apteekista. Ensimmäisessä apteekissa valmistettiin esimerkiksi apteekin omaa käsivoidetta, apteekkarin yskänlääkettä ja suosittua särkypulveria.
Hämeenlinnan ensimmäisen apteekin tunnetuin valmiste on ollut Saaleppi-vatsalääke. Saalepilla oli vankat kannattajansa, ja sitä osattiin tilata kauas Hämeenlinnan ulkopuolellekin.
Paperihupun kätköstä sydämenvahvistusta
Erilaiset alkoholit olivat osa apteekkien tavaravalikoimaa. Ohjeitten mukaan apteekeissa oli pidettävä varastossa Malagaa tai Marsalaa, Sherryä tai Madeiraa, punaviiniä, samppanjaa ja Tokaijeria.
Vuosina 1919-1932 voimassa ollut kieltolaki salli alkoholipitoisten aineiden maahantuonnin valmistuksen, myynnin ja varastoinnin ainoastaan lääkinnällisiin, teknisiin ja tieteellisiin tarkoituksiin. Apteekeista tuli lain myötä ainoita laillisia alkoholi ostopaikkoja. Niinpä apteekeista toimitettujen sprii- ja muiden alkoholipitoisten aineiden määrä kasvoi moninkertaiseksi.
Joku saattoi yrittää turvautua apteekin vähempiprosenttisiin rohtoihin. Näitä oli tarjolla monenlaisia, oli koivunnuppuviinaa, verenselvitystä, levontippoja, kusimullintippoja ja sydämenvahvistusta. Tropit pakattiin lasipulloihin ja korkiksi sinetöitiin paperihuppu.
Hämeenlinnan ensimmäisen apteekin 250-vuotinen historia on Suomen vanhimpia. Yksi apteekin historian farmasian oppilaista oli kansalliskirjailija Elias Lönnrot, joka aloitti opintonsa huhtikuussa 1820. Kuvassa Alfred Ölanderin isännöimä apteekki vuonna 1908.
Uuden ajan apteekki
Ensimmäinen apteekki oli toiminut samassa puutalossa Hallituskadun ja Linnankadun kulmassa vuodesta 1880. Vanha puutalo purettiin 1960-luvun alussa ja tilalle rakennettiin aivan uusi liiketalo. Uudet tilat olivat valoisat: huoneistossa oli suuret lasi-ikkunat ja lasiovet. Apteekin uusinta uutta edustaneet punapyökkiset kalusteet oli hankittu Itävallasta, joka tuolloin oli apteekkikalusteiden johtava valmistusmaa.
Jotain pysyi ennallaankin. Markkinat ja maitotilapäivät toivat entiseen tapaan väkeä Hämeenlinnaan ostoksille ja tekemään lääkehankintoja. Maaseudulta tulleet teettivät vanhojen, mukanaan tuomiensa reseptien mukaan tuttuja, hyviksi tuntemiaan lääkkeitä.
Vielä 1980-luvulla kävivät kaupaksi monet vanhat lääkkeet, kuten reumaattiseen särkyyn tarkoitetut linimentit Kyrön äijä, Ojan isäntä ja Viisas muija. Monelle ovat tuttuja myös ruusuntipat sekä anis- ja kamferintipat. Pulverit ovat muiden vanhojen lääkkeiden tavoin menettäneet asemaansa, mutta edelleen on myynnissä päänsärkypulveria. Menekki on kuitenkin vähäistä verrattuna entiseen aikaan – aikoinaan yksi henkilö valmisti päänsärkypulveria päätyönään.
Yöpäivystys ja päivystysvuorot säilyivät ennallaan 1960-luvun lopulle saakka. Yövuorot muuttuivat ensin varallaolovuoroiksi, ja lopulta 1970-luvun alussa varallaoloistakin luovuttiin, kun terveyskeskuksissa otettiin käyttöön päivystyspakkaukset akuutteja tilanteita varten.
Kansaneläkelaitos aiheutti toisen apteekkien elämään voimakkaasti vaikuttaneen muutoksen. Ensin tuli apteekkien tehtäväksi huolehtia ilmaislääkkeistä Kelan kanssa, myöhemmin kaikki sairasvakuutuslain piiriin kuuluneet korvaukset on hoidettu apteekin kautta. Pulverien pussittaminen ja muiden lääkkeiden valmistaminen olivat vähitellen väistymässä, mutta uutta työtä oli tarjolla. Kirjoitukoneiden ääni alkoi kuulua apteekeissa lähes jatkuvasti, kun Kelalle kirjoitettiin kopioita resepteistä. Nykyisin suuri osa reseptinkäsittelyajasta kuuluu lääke- ja potilastietojen tallentamiseen Kansaneläkelaitosta varten.
